Lupasin täs joku kuukausi, että näyttäisin noille mustille niitä jäniksiä vähän useammin... Ja juu, toissapäivänä ne kaivettiinkin pakkasesta! Ei ne siellä navetassa oikein sulaneet, joten koirat sai sitten kanniskella jäisiä, karvaisia pyörylöitä. Viime viikolla treenattiin myös vähä dameilla, jos siitä ensin pistäisi jotain:

Teemana siis linjat auratuilla, suorilla teillä. T-muotoinen risteys, jossa jokaiseen suuntaan vietiin yksi dami noin 20m päähän. Saku ensin, bongasi punaisen damin lumihangesta ja suoraa minne pitikin. Palautuksista ei varmaan tartte kirjoittaa kun ne on buenoja.. Joko eteen tai sivulle, vähän vaihtelee. Palauttaa kumpaankin hyvin, joten katson ensin kumpaa kautta koira tarjoaa. Viime aikoina Saku on tarjonnut enemmän sivulletuloa, mutta yyber-hienojen suoritusten jälkeen annan sen palauttaa "syliin". Jompi kumpi noista nyt pitäisi varmaan valita, saas nährä...

Toinen dami löytyi yhtä helposti, kolmas oli jo vähän näkymättömissä. Oli meinaan lumihangessa pystyssä, puolet näkyi. Eteen-käskyllä Saku lähti tietä menemään, bongasi damin ja palautti. Sani ja Oona teki helpot ohjaukset, sitten siirryttiin markkeihin.

Ykkösmarkkeeraus lumihankeen, Sansippa hakemaan. Lumihangessa oli vähän vaikea edetä, koira kun upposi sinne kokonaan.. Damista puhumattakaan. :D Tässä vaiheessa heitin jo Oonalle markkeerauksen, Sanilla kun kesti hetki rämpiä sieltä hangesta pois.. Sani palautti, Oona hakemaan, Oona löysi, Oona palautti..

Sakulle ykkösmarkkeeraus, lensi puuhun ja maahan. Koira hakemaan, jää tuijottamaan ja hyppimään puuhun?! Käyn itse katsomassa, jäikö se damin prkl oksaan roikkumaan.. Ei näkynyt, vaikka miltä kulmalta katselin. Potkin lumihankea, ei löydy. Sitten näen taaempana lumihangessa painauman, Saku sinne ja dami ylös. Tämmönen markkeeraaja.

Loppuun vielä satunnaisia heittoja Sanille ja Oonalle, meni vissiin hyvin kun en muuta muista? Meidän jutut nykyään niin ylihelppoja lyhyitä markkeja/muisteja, joten sais hävetä jos nuo ei selviytys. ;)

Päätin sitten vielä kokeilla, tajuaako tuo Saku linjasta yhtään mitään. Koirat jäi pihaan, itse menin tielle. Eka dami 30m, toinen 50m ja kolmas 70m. Ja siis suora, aurattu tie. Saku huudettiin paikalle, hetki meni ennen kuin malttoi istua suoraan vierelle. Lähetys, eteni hyvin ekalle damille ja nopea palautus.Uusi lähetys, oli varmaan bongannut jo seuraavan damin tiellä, lähti meinaan sen verran kovaa ja varmana menemään.. Sitten tämä kauimmainen. Bongasi senkin näköjään jo edellisellä reissullaan, samanmoinen nouto kuin äskön. Pitäiskö tätä jo vaikeuttaa..

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Sitten puputtelu-hetket. Koirat roikku pusseissa kiinni ku mentiin, olis varmaan päässy helpommi kun olis antanut niiden kantaa. Koirat istumaan, ensimmäinen jussi vasemmalle metsikköön, jonne raktori oli aurannut lumet. Jussi istuskelemaan raktorinjälkiin. Toinen rusakko oikealle, auratulle tielle, kummatkin noin 20-30m. Sansippa ensin haki oikealta isomman, mustan jänön. Hetken katseli, pakkaili suuhunsa (isosta jäisestä möhkäleestä vaikea saada kiinni..) ja palautti. Sain napattua ennen kuin pudotti maahan. Oona haki oikean, ei ongelmia.

Jussit uudelleen paikoilleen, nyt Saku-herran vuoro. Ensin meinasi vetää vähän ohi, kutsuin takaisin, ei totellut (!!!), kääntyi oikeaan suuntaan kanille. En viitsinyt tällä kertaa mennä korjaamaan, kun kuitenkin riistalla treenataan.. En tiedä tulisiko tuo siitä epävarmaksi, mutta otetaan nyt varman päälle. Täytyy joskus ottaa treeniä myös siitä, että se koira tulee sieltä hausta poiskin HETI kutsusta. Tuntuu olevan vaikeaa. Ja mä sanoin joskus tästä koirasta, että tottelee jokasta käskyä? Murrosikänen nulikka tykkää nykyään yrittää noudoissa mitä tykkää. Palautukset sentään tulee aina suoraan ohjaajalle käteen.

Takaisin. Samoin teki kuin Sani, tutki, pakkaili, otti suuhun, tuli metrin, pudotti.. Pakkaili liian kauan, joten lähdin juoksemaan, ja kyllähän se jätkä sieltä nopiaa lähti tulemaan. Kanin kanssa. Vietiin kani taas toiselle, suoralle auratulle tielle. Sani hakemaan oikealla olevaa, ei ongelmia. Oona hakee viimeiseksi jätetyn. Ja kanit paikoilleen. En nyt tarkalleen muista, missä järjestyksessä meni, ja kuinka monta noutoa tuli..

Pääasiana kuitenkin se, että kaikki hakivat ja palauttivat kanin käteen asti. Parin nouden jälkeen pahimmat pakkailutkin jäivät pois, ison mustan pupun kanssa  piti välillä otetta korjailla. Nyt seuraavaks taas sulatetut kanit.. Niitä tutkaillaan kyllä sitten urakan kanssa, mietitään ja maistellaan. Mutta treeniä treeniä, kyllä sekin jää ajan kanssa pois. Kun noista tulee semmonen "normi" juttu.

Kaneja pakkasessa tällä hetkellä riittää, nyt on yksi jäniskin tulossa. Lintuja ei löydy kuin korkeintaan jonkinlaisena broilerina.. Voisi alkaa taas häiriköimään ihmisiä, kuka antaisi meille vaakkuja/lokkeja/mitä tahansa muuta jolla on sulat?