Kun lumet taas vaihteeksi suli, ollaan nyt oikein urakalla vaellettu metsissä. Eilen rämmittiin yli puoli tuntia metsässä risujen seassa (puita oli kaadeltu aika reippaasti) ja sen jälkeen toinen puoli tuntia pellolla. Oonalla oli taas hauskaa, kun noita lintuja on taas alkanut ilmestymään, ei joka välissä pienennä tuota myyräkantaa kun pitää ottaa lintuja kiinni. :)

Mutta kun tuolta lumen alta sai taas nuo kaikki kivat risut ja kivet esiin, niin meidän koirat ei enää tyhjin suin kulje. Joko ne tappelee jostain parimetrisestä risusta, kivistä, kaikesta mahdollisesta. Tuo kivien kantelu on tullut kyllä ihan uutena asiana. Toissapäivänä Sani oli löytänyt kivan kiven, jota se kantoi varmaan kaksi kilometriä. Välillä härnäsi aina Oonaa, Oona kun haluaa aina kaiken mitä Sanilla on. Mutta Sanin harhautukset on kehittyneet niin ettei Oona enää saa mitä haluaa. :D

Ja kun se kivi jossain vaiheessa jää matkalle, niin takaisintullessa se taas otetaan mukaan. Piti Oonallekin heittää sitten oma kivi, minkä se sai sitten kantaa kotiin. Sanin kanssa pitää aina leikkiä littaa, se kun tykkää juosta pakoon jos sillä on jotain. Oona taas tulee eteen hyppimään sen kiven kanssa että sitä pitäisi heitellä sille.. :)

Mutta tuo risujen kantelu menee kyllä vähän liiallisuuksiin. Nuo varmaan kisailee kumpi löytää isomman karahkan. Ei siinä mitään, mutta kun ne raahaa ne kaikki pihaan asti. Ja kun toinen alkaa kantamaan jotain risua, toinen tulee ja sitten alkaa kauhea vetokisa. Väliin ne juoksee omistajan kiinni, ennen kuin aletaan taas remuamaan kepistä. Ja on se aika hienon näköistä, jos ne sattuu ottamaan samalta puolelta kiinni sitä karahkaa, niin sitten juostaan ylpeenä vierekkäin puu suussa omistaja kiinni. Halvat on huvit noillakin.

111%20006.jpg

Viikolla käytiin myös tarkastamassa josko meidän "lammelta" olisi jää sulanut. Ei ollut, mutta kun nuo koirat aikansa siinä pomppi niin kyllä se rikki meni. Ekaksi irtosi sellainen iso lautta, missä koirat sitten tasapainoili. Sani meni ensimmäisenä veteen, ja kyllä nuo kaksi muutakin meni sitten perässä. Ja kun ne siellä aikansa juoksenteli, niin kyllä se lauttakin meni sitten rikki.

111%20008.jpg

Jää ehjä...

111%20010.jpg

...jää rikki.

Siru häippäsi siinä välissä kotiin, kun aloin heittelemaan noille mustille keppejä. Kummallakin oli oma tyylinsä saada se keppi sieltä vedestä, nuo kepit kun upposivat. Sani sukelsi suoraan, pää veden alla se tunnusteli missä keppi on. Oona taas tunnusteli ensin jaloillaan, kepin löydettyään se "kauhoi" jaloillaan kepin matalammalle, mistä se sai sen otettua.

111%20017.jpg

Oona on kauhonut kepin matalalle, ja nyt "sukeltaa" sen...

111%20018.jpg

...ja kyllähän se sieltä saatiin. :)

Kun sitten lähdettiin, Oonalla oli keppi ja se meni sen kanssa härnäämään Sania. Ja saihan se Sanin peräänsä, kumpikin sai kunnon hepulikohtauksen ja sitten ne painelivat pitkin metsiä pari minuuttia, kunnes Sani sai kaadettua Oonan kumoon. Näillä ei ainakaan ole minkäänlaista kevätväsymystä, ohjaaja kylläkin on jo kyllästynyt. Kesää odotetaan kovaa...

Huomenna on Noormakussa ne agilitykisat, kummallekin koiralle yksi rata. Myös Seinäjoelle lähti ilmot, kummallekin 2 rataa perjantaiksi. Tämän viikon sunnuntaina mennään ehkä myös Jämille match showhun, kun se Kauhajoen vappumätsäri jää väliin.

111%20022.jpg