Illalla kuuden aikaan otin damipussin mukaan ja metsään. Meillä läksyn alla tällä hetkellä välimatkojen kasvattaminen, ja mentiin sellaiseen harvahkoon koivumetsikköön. Jätin koirat istumaan tielle, ja kävelin vanhaa polkua pitkin metsään noin 60m päähän. Heittelin sinne viisi damia niin, että koirat näkivät heitot mutta eivätputoamispaikkaa. Lunta oli melkein polviin asti, joten siinä oli koirillekin haastetta kun sieltä kaivoivat ne ylös.. :)

Tämä treeni oli vaihteeksi suunnattu Sanille, joten otin sen ensin vuoroon. Ensimmäinen lähetys onnistui todella hyvin, juoksi suoraan eteen ja irtosi hyvin kauaksikin. Dami tuli samaa vauhtia takaisin, ja pienen leikin jälkeen Sani uuteen noutoon. Ei mitään ongelmia. Kolmas haku kesti aika kauan, ja Sani palaili jo takaisinkin päin. Uusi lähetys, irtosi tarpeeksi kauas ja dami löytyi.

Oona haki loput, sillä tuuppaa tuo hakualue välillä kyllä laajenemaan liiaksikin... Kävi metsikön takana olevalla pellollakin hakemassa. ;) Kun kaikki damit oli taas pussissa, jätin koirat taas tielle istumaan. Nyt heittelin damit polulta katsottuna vasemmalle noin 2m välein.

Seurautin koirat pellon kautta metsän viereiselle sivulle, josta sitten lähetin koiria taas hakuun. Matkalla heitin ojan yli toiseen suuntaan Oonalle muistin.

Sanilla kesti hetken aikaa ennen kuin tajusi mistä haetan. Muutti suuntaa koko ajan pellon suuntaan, ja muutaman lähetyksen jälkeen muisti minne se mamma oli niitä dameja viskonut. Vielä yksi nouto, jonka jälkeen leikin Sanin kanssa dameilla hetken. Paukkunoutoja ym. että saataisiin siihen vähän lisää intoa.

Tuo harjoitus oli taas Sanille liian vaikea, taas jälkikäteen ajatellen... Mutta onneksi lopussa saatiin siitäkin kunnon onnistuminen, eikä Sanin into laantunut.

Oonan muisti pelasi, ja dami tuli ojan takaa nopeasti. Mutta kun lähetin pellolta metsään hakuun, niin lähti hakemaan sieltä missä tehtiin edellinen harjoitus. Toisella lähetyksellä jäi ojaan etsimään, kunnes käskyllä meni eteenpäin, ja sai hajun. Kun dami löytyi, ajattelin että mennään hakemaan se viimeinen yhdessä. Kummallakin oli takana hyvä nouto, joten en viitsinyt sitten pilata sitä enää.

Illalla leikittiin pupulla. Sani voitti tämän viime mätsäristä, ja se on kyllä ollut suosiossa. Kyllähän nuo aina kaikkea kanniskelee, mutta viime aikoina pupu on ollut pop. Se otetaan sänkyynkin mukaan. :)

Pupu on pop.

Oona ryöstöretkellä..