Eilen siis klo. 15.00 oli Sanin leikkausaika. Punnittiin siinä samalla, ja koira on lihonut 3kg puolessa vuodessa... :O Nykyään saa puolet vähemmän ruokaa kuin Oona, ja nyt tuota ruokamäärää saa taas vähentää kolmasosalla. Joten nyt kun on loma, siirryttiin 3 ruokintakertaan päivässä (siis Sanin kanssa).

Leikkaus siis onnistui ihan hyvin. Nukahtaa Sani ei meinannut millään, maahan se meni kyllä aika nopeasti kun käskin. Mutta kun karvat oli mahasta leikattu, niin senkin jälkeen se vielä nosteli päätään kun vislattiin. :D Mutta itse leikkauksen ajan oli ollut todella rauhallinen, ei ollut sätkyillyt.

Verisuonet oli kuulemma olleet normaalia suuremmat, joten kerettiin tulemaan juuri ennen kiimaa. Mutta onneksi ihan vähän vai, ei mennyt homma ihan hirveän sotkuiseksi. Side otetaan nyt 4 päivän päästä pois, tikit 2 viikon.

Kotona sitten kahdeksan aikaan alkoi osoittamaan elon merkkejä. Ensimmäisen kerran kun nousi ylös, niin hirveä huuto. Mutta kun huomasi minut, änkesi päänsä kainalooni ja rauhoittui. Pistin sen takaisin maahan, ja annoin nukkua vielä hetken.

Yhdeksältä noustiin sitten jo kävelemään. Pyysi heti pihalle ja kävi pissalla. Liikkuminen oli kyllä aika vaikeaa, puolet mahasta tikattu ja ihan lääketokkurassa... Yö oli aika vaikea, nukuin itse ehkä 2 tuntia koko yönä. Neljän aikaan rauhoittui, ja alkoi nukkumaan. Itse pidin tänään vapaapäivän, joten otettiin univelkaa takaisin.

Tänään ollaan jo syöty kahteen kertaan ja juotu useampaan. Ulkona käydään lyhyitä hetkiä, ettei side kastuisi hirveästi. Mutta jo ihan normaali, lääkitys tietysti vielä vähän rauhoittaa. Sehän syö nyt vielä hetken aikaa antibiootteja ja kipulääkkeitä. Mutta tikit mahassa ei kyllä saa ihan hirveästi pomppiakkaan... ;)